keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Punaviinikastike kasvisliemestä


Jaa, se on sitten vierähtänyt jokunen tovi siitä kun viimeksi täällä kikkailin. Jotenkin ei ole tuo ruoanlaitto ollut taas suosikkilistalla, joten en ole viitsinyt laittaa myöskään reseptejä talteen.

Nyt olen kuitenkin taas löytänyt uutta virtaa, sillä valmistujaisjuhlat lähestyy ja sinne olisi kokkailtava jotain hyvää tarjottavaa. Kasviksia syöville ystävilleni on tarjolla ainakin paistettua vuohenjuustoa, ja muille on tiedossa poropaistia. Ajattelin, että punaviinikastike olisi kiva kaveri molempiin vaihtoehtoihin. Mutta kas, enhän minä ole ikinä ennen tehnyt kasvissyöjille sopivaa punkkukastiketta! Internet ei tarjonnut mielestäni uskottavan oloista soosia, joten päätin kokeilla säveltää sellaisen itse. Kokeiluuni saattoi tulla hieman liikaa suolaa, mutta muutoin maku sopi aika kivasti happamahkolle juustolle. Nähtäväksi jää, kuinka se tulee komboamaan Petterin kanssa.

TARVITSET:


  • 1 rkl voita
  • 150 g lanttua
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 dl punaviiniä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • kourallinen pakastemustikoita (voit myös käyttää muutaman lusikallisen mustikkahilloa, jolloin mausta tulee täyteläisempi)
  • 5 dl kasvislientä (1 kuutio per 5 dl vettä)
  • 1 rkl ruskeaa Maizenaa


Mausteeksi: suolaa, mustapippuria, sokeria, timjamia, rosmariinia (n. 1 tl per mauste), laakerinlehti


  1. Kuori ja raasta lanttu.
  2. Kuori valkosipuli ja halkaise se.
  3. Kuori punasipuli ja lohko se haluamasi kokoisiin osiin.
  4. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulit ja lantturaaste.
  5. Lisää sekaan tomaattipyree, viini ja kasvisliemi.
  6. Rouhi mustapippuri ja sirottele sokeri sekaan.
  7. Kiehauta kastike ja jätä se sitten kannen alle hautumaan.
  8. Kun kastike on hautunut n. 30 min, lisää joukkoon mustikat ja anna hautua vielä toiset 30 minuuttia.
  9. Lisää joukkoon yrtit ja anna hautua vielä n. 15 min.
  10. Ota kastike pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki.
  11. Siivilöi kastike toiseen kattilaan ja lisää sekaan Maizena.
  12. Kiehauta kastike uudelleen jotta se paksuuntuu hieman.
  13. Tarjoile kastike kylmänä tai lämpimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti